Tietoja minusta

Oma valokuva
Todellisuuspakoisuus onnistuu loistavasti hyvien kirjojen sivuilla.

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Diana Wynne Jones: Derkinhovin musta ruhtinas

Julkaistu: Dark Lord of Derkholm 1998, suomeksi 2001
Sivuja: 444
Avainsanoja: fantasia, seikkailu, velhot, (puhuvat) taikaolennot, draama, oikeus, hyväksikäyttö, toiset maailmat
Kirja minulle: Kirjaston poistomyynnistä napattu

Kirjan takakannesta:
Fantasiamaailmasta on tullut ahneen herra Chesneyn järjestämien elämysmatkojen temmellyskenttä. Turistit haluavat nähdä taikuutta ja taisteluita. Velhot ja parantajat on valjastettu seuramatkojen viihdykkeeksi. Nyt mitta alkaa olla täysi. Mutta Chesneyn takana piileksii voimakas demoni, joka tekee hänen sanastaan lain.
     Päävelho Querida saa oraakkelilta neuvon: on nimitettävä ensimmäinen vastaantulija vuoden Mustaksi ruhtinaaksi ja toinen vuoden viimeisen matkaseurueen Opasvelhoksi. kohdalle osuvat lentäviä sikoja harrastuksenaan kasvattava Derk-velho ja hänen 14-vuotias poikansa Blade. Turistilaumat saapuvat kuin heinäsirkat, ja äkkiä Bladen niskoilla lepää suuri vastuu...


Satun rakastamaan Diana Wynne Jonesin Liikkuva linna -teosta erittäin paljon. Lisäksi Derkinhovin mustan ruhtinaan takakannessa on maininta, että teos voitti ilmestyessään jonkin kirjallisuuspalkinnon, josta myös ensimmäinen Harry Potter kilpaili. Niinpä minulla oli suuria odotuksia tältä niteeltä.

Ensimmäisenä tästä kirjasta tulee mieleen "voihan blaah!" Koko tarina kiertyy sen ympärille, kuinka Derk ja Blade koettavat saada kaikki kiertuejärjestelyt valmiiksi ja toimiviksi kokonaisuuksiksi ja kuinka koko ajan sattuu jotain, mikä sotkee suunnitelmia ja aiheuttaa kauheasti päänvaivaa ja hiusten repimistä. Hahmot ryntäilevät kiireessä suuntaan ja toiseen ja yleisvaikutelma on todella kaoottinen, vaikka tapahtumissa pysyykin hyvin mukana. Meinasin puolivälissä kirjaa olla jo täysin kyllästynyt siihen, kuinka Derk ei saakaan jotain jumalaa ilmestymään Samoojille, kiertueturisteille, ja kuinka palkkasotilaiden liikuttaminen oikeaan suuntaan on täysin mahdotonta.

Mutta! Kuinka ollakaan, loppupäässä kirjaa huomasin kääntäväni sivuja toisensa perään ja kiinnostuvani henkilöhahmoista yllättävän paljon. Derk on luonut puhuvia aarnikotkia, jotka ovat hyvin sympaattisia ja samaistuttavia tapauksia ja joista opin pitämään hyvin paljon tarinan aikana. Vaikka itse tarina olikin vähän no jaa -kamaa, Jones on onnistunut loistavasti hahmojensa luonnissa. Heitä on montaa erilaista sorttia ja mielestäni jokaisen kehityskaari pysyy varsin uskottavissa, hallituissa ja mielekkäissä mitoissa. Niin ihmisiin kuin taikaolentoihinkin ehti kiintyä mennen tullen, ja kirjan viimeistä sivua lukiessani omat tuntemukseni olivat haikeat, kun heistä piti erota. Onneksi kirjalla on itsenäinen jatko-osa, Aarnikotkan vuosi, jonka toivottavasti ehdin pian lukea.

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Elina Tiilikka - Myrsky

Julkaistu: 2011
Sivuja: 249
Avainsanat: maanis-depressiivisyys, taiteet, matkustaminen, impulsiivisuus, rankat aiheet, seksuaalisuus, laittomuudet
Kirja minulle: Kirjaston uutuus- tai palautetut-hyllyssä kiinnitti huomion.

Kirjan takakannesta:
Myrsky on nuori taideopiskelija, joka sairastaa maanisdepressiivisyyttä ja käyttäytyy arvaamattomasti. Hän ei halua tehdä pahaa, mutta on holtiton eikä ota vastuuta tekemisistään. Pohjimmiltaan hän on eksynyt tyttö, joka ei sopeudu minnekään.
   Myrsky ottaa hatkat koulusta ja tapaa tien päällä Marekin, puolalaisen prätkämiehen, jonka kyytiin hän lähtee. Myrsky ja Marek ovat kuin Pohjolan Bonnie ja Clyde. He elävät vallatussa talossa, ryöstävät kioskeja ja polttelevat aamupalaksi jointteja. Elämä veitsenterällä on rankkaa, ja seuraukset ovat rumat.


Tämä kirja roikkui koko syksyn ikkunalaudan kirjakasassa enkä vain suostunut palauttamaan sitä takaisin kirjastoon, vaikkei minulla tuntunutkaan liikenevän aikaa sen lukemiseen. Kirjan aihe, maanis-depressiviinen nuori taiteilija, oli niin kiinnostava, että tahdoin välttämättä lukea teoksen. Ja oli se sen arvoistakin.

Elina Tiilikka kuvaa hätkähdyttävän uskottavasti maanis-depressiivisyyttä ja sen vaikutusta sairaan elämään. Myrsky on hyvin impulsiivinen nuori nainen, joka mania-kausinaan tilailee postimyynnistä hirvensarvia ja mattorullia ja lahjoittaa setelirahoja katusoittajille ja satunnaisille huumeveikoille, ja joka depressio-hetkinä taas vajoaa psykoosiin, jolloin hän on täysin toimintakyvytön. Rinkka selässään hän liftaa ilman päämäärää, koska uskaltaa. Nuori nainen tiedostaa sairautensa ja huomaa sen vaikutuksen elämässään, muttei siitä huolimatta tahdo lääkitykseen, koska elämä on elämisen arvoista vain sykäyksien ja yllätystekijöiden kautta. Arvaamattomuus innostaa ja antaa voimaa, tarkoitusta.

Kirjan kansikuva edustaa kirjaa loistavasti. Myrskyn ajatukset ponnahtelevat suuntaan ja toiseen ja niihin mahtuu sekä kirkasta vapahtajavaloa että synkkää pimeyttä. Kannessa olevat tummat silmät ovat salaperäisen uhkaavat ja hieman pelottavat, mikä kuvaa hyvin maanis-depressiivisyyden ailahtelevuutta ja sitä, kuinka minkään pysyvyyteen ei voi koskaan luottaa.

Marek, kirjan pääsivuhenkilö, on jo aikuisuuteen kallistuva rakkari, joka tienaa elantonsa varastelukeikoilla. Hän poimii Myrskyn tienposkesta moottoripyöränsä kyytiin, vie kotiinsa ja antaa hullun taiteilijasielun maalata olohuoneen uusiksi ja vetää kamaa. Kova, järkähtämätön ja laskelmoiva mies, joka kuitenkin saa jotain Myrskyn tapaisesta pyörremyrskystä, neiti Arvaamattomuudesta. Jännitystä, elämyksiä, viihdykettä.

Molemmat hahmot ovat tavattoman mielenkiintoisia, ja heidän suhteensa seuraaminen on aistikkaan kiinnostavaa. Kirjan loppuratkaisu on hieman surettava ja jättää janoamaan lisää. Tiilikka kirjoittaa miellyttävästi ja sopivan helppolukuisesti, jotta sanat vilistävät silmissä ja tarinaa kääntää sivu toisensa perään eteenpäin. Eritoten Myrskyn ja hänen päänsä sisällä soivan äänen väliset keskustelut ovat mielenkiintoisia ja omalla tavallaan hyvin avartavia ja myös huvittavia:
"Pelataanko jotain?" kysyn Leealta, kun hän palasi.
Ei se halua pelata sun kanssa. Se odottaa että sä häipyisit ja antaisit sen olla rauhassa. Se vihaa sua. Ja halveksii."Mä haluan nukkua vielä", Leea vastasi. Hän alkoi kääriä valmiiksi tupakkaa.
Ääni oi ollut koko ajan oikeassa. 
s. 46 
Kiinnostava ja ajatuksia herättävä teos. Eniten minua kiinnostaisi tietää, millaisella kokemuspohjalla kirjailija on lähtenyt kirjoittamaan tätä teosta; millaista taustatyötä hän on joutunut tekemään? Hieno tarina, pidin kovasti. Tiilikalta on ilmestynyt aiemmin esikoisteos Punainen mekko, joka on omakohtainen tarina prostituutiotytöstä Suomessa. Sen aion lukaista myös.

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Michael Ende - Tarina vailla loppua

Julkaisuvuosi: saksaksi 1979, suomeksi 1982
Sivuja: 492
Avainsanoja: nuorten kirjallisuus, fantasia, rinnakkaismaailma, seikkailu, hyvän ja pahan välinen taistelu
Kirja minulle: Ystävän suosittelemana kirjastosta.

Kirja tiivistettynä:
Jokainen kirjoja rakastava tietää sen tunteen, kun itkien tai nauraen sulkee mainion kirjan ja toivoo, ettei se vielä loppuisikaan. 11-vuotias Bastian on onnensa kukkuloilla törmätessään vanhassa antikvariaattiliikkeessä teokseen nimeltä Tarina vailla loppua. Tarina, joka jatkuisi ikuisesti!
   Bastian uppoutuu Fantaasian maailmaan, sen upeaan monipuoliseen ympäristöön sekä valitettavasti myös murheisiin: Fantaasia on tuhoutumassa ja sen sydän, Ikuisen Lapsuuden Valtiatar, kuolemassa. Fantaasiaan ilmestyy mystisiä mustia aukkoja, jotka hävittävät kaiken alleen ja imevät Fantaasian asukkaita puoleensa. Jonkun täytyy pelastaa Fantaasia sen tuholta ja luoda maailma alusta. Bastian huomaakin yllättäviä viittauksia häneen itseensä kirjan sivuilla...


Sain yksi joulukuinen ilta ystävältä monta lukusuositusta, ja tämä muistui kirjastossa mieleen, kun etsin kuumeisiksi päiviksi jotain sohvalukemista. Michael Ende on aiemmin tuttu vain Momo-kirjastaan, jonka alkua Saksassa ollessani opiskelin.

Kirjassa on todella söpö idea. Se on kirjoitettu kahdella eri värillä: Bastianin todellisuus on punaisella ja Fantaasian tapahtumat vihreällä musteella. Teos hyppelee näiden kahden musteen välillä sangen veikeästi, ja myös jokaisen luvun alussa olevat alkukirjainkuvalehdet ovat miellyttävää katseltavaa.

Muuta kivaa tässä ei sitten kauheasti ollutkaan. Olen selvästi aivan liian vanha lukemaan kirjaa ensimmäistä kertaa, tämä kun on korkeintaan yläkouluikäisille tarkoitettu teos. Uskoisin, että tarina olisi tehnyt minuun suuremman vaikutuksen nuoremmalla iällä, ja nostalgiasyistä olisin voinut pitää tästä vieläkin. Nyt tarinan päähenkilö, Bastian, lähinnä ärsytti ja turhautti, sillä 11-vuotiaasta pojasta tehdään yhtäkkiä kaikkivoipa valtias, jolla on rajaton mahti ja joka käyttäytyy turhan vanhan oloisesti niin pieneksi pojaksi. Teos oli mielenkiintoista luettavaa niin kauan kuin Bastianin osuus Fantaasian tapahtumissa oli olematon, mutta sen jälkeen tavasin sitä lähinnä muodon vuoksi eteenpäin, vaikka olihan toki ihan mielenkiintoista nähdä, millä tavoin ennalta arvattava lopputulos oikein muodostettaisiin. Loppu oli kuitenkin niin koskettava, että kyyneleet kohosivat silmiin, joten en minä tätä kirjaa ihan lyttyyn lyö (vaikkakin pitää mainita että Fantaasian nimistö sai minut välillä halkomaan hiuksia... joissain niistä oli vähän turhan paljon vaikutteita muista teoksista/tosimaailmasta).

Tarina vailla loppua päättyi Bastianin osalta aikanaan, mutta pitkin kirjaa oli kirjoittajaääneltä huomautuksia, jotka totesivat sen ja sen sivujuonen olevankin ihan oma tarinansa, jota ei sillä hetkellä kerrota. Siinä mielessä loppumattomuus oli minusta varsin onnistuneesti luotu, sillä jos kirjasta pitää, saattaa noihin kohtiin palata ja sepittää itse tarinanaluille jatkoa. Pakko myöntää, että vähän harmitti lukea tämännimistä teosta, kun tiedosti koko ajan sen, ettei missään oikeasti ole sitä kirjaa, joka jatkuisi ainiaan... Epäilen, että erittäin moni tahtoisi sen teoksen käsiinsä! Varsinkin, jos se sattuisi olemaan vielä hyvä.

Haasteita vuodelle 2013

Vuoden 2012 haasteet inspiroivat lukemaan niin hyvin, että vuodeksi 2013 otan myös muutamia haasteita työn alle.

Viime vuonna minut sai aktivoitumaan suomalaisen kirjallisuuden osalta Sonjan lukuhetken Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahti, joka innoitti lukemaan suomalaisia teoksia eri kirjallisuuden genreistä. Haaste tuli suoritettua kahta kategoriaa lukuunottamatta, lastenkirjallisuutta ja runokokoelmaa, joista runokokoelmaan minulla on edelleen kesken kaksi runoteosta.

Tälle vuodelle bongasin Kirjoihin kadonnut -blogista Oi maamme Suomi! -haasteen, jossa ideana on lukea Suomen 19 eri maakuntaan sijoittuvia teoksia. Odotan tätä jo innolla, sillä olisi erityisen kiva lukea miljöön perusteella eikä vain kirjailijan kotikaupungin. Luultavasti lasken mukaan myös kirjailijoiden kaupungit, sillä muuten urakka saattaa käydä minulle liian haastavaksi.

Mari A:n kirjablogista löytyy Kirjavuori Mount Everestille -haaste, jossa ideana on lukea mahdollisimman monta kirjaa omalta To Be Read -listaltaan. Listaa en ole vielä luonut, mutta lupaan sijoittaa sinne mahdollisimman monta omasta kirjahyllystäni löytyvää teosta. Ne kuitenkin tahdon kaikki joskus lukea...

Ja näiden haasteiden listauksethan löytyvät tämän blogin Haasteet-sivulta.

Lukuisaa vuotta 2013!

lauantai 5. tammikuuta 2013

J. R. R. Tolkien - Hobitti

Julkaisuvuosi: englanniksi 1937, suomeksi 1985
Sivuja: 328
Avainsanoja: fantasia, seikkailut
Kirja minulle: Hobitti-elokuvan innoittamana lainasin kirjan kaverilta.


Kirjan takakannesta:

Bilbo Reppuli on hobitti, kääpiötäkin pienempi olento. Hän rakastaa mukavaa elämää ja hyvää ruokaa ja inhoaa kaikenmoisia seikkailuja. Bilbon rauha häiriintyy, kun hänen luokseen saapuvat velho Gandalf ja kolmetoista kääpiötä. He ovat lähdössä etsimään aarretta, joka on muinoin kuulunut kääpiöille ja jota nyt vartioi hirmuinen lhoikäärme. Ennen kuin Bilbo aavistaakaan, hän on mukana matkalla vaarallisille vuorille, kohti huikeita seikkailuja.


Minulla on ollut viimeiset kymmenen vuotta tavoitteenani lukea TSH-trilogia läpi. Tähän mennessä olen saanut kahlattua Sormusten ritarit alusta loppuun niin sinnikkäästi lukien kuin äänikirjaa kuunnellen. Kaksi tornia on jo aloitettuna, mutta olen tainnut koskea siihen viimeksi kaksi joulua sitten... Tolkienin raskas, moniulotteinen ja hyvinkin polveileva ja yksityiskohtainen kirjoitustyyli kun ei oikein tuppaa meikäläiseen uppoavan.


Rakastan kuitenkin TSH-leffoja, ja tietenkin Hobitin elokuvaversio piti käydä katsastamassa. Järkytyksekseni sekin oli jaettu moneen osaan, joten otin nyt itseäni niskasta kiinni ja lainasin kirjan kaveriltani saaden häneltä vakuutteluja siitä, ettei tämä teos ole yhtään niin raskaslukuinen kuin itse triologiat. Varuillani aloitin lukemisen, pääsin leffassa jäätyyn kohtaan ja sitten lukeminen olikin yllättäen hyvinkin ihastuttavaa! Olen tottakai tietoinen Tolkienin hienoista kirjoittajanlahjoista itsekin niitä lukeneena, mutta niiden kiinnostavuus kestää vain niiden kohtausten ajan, joissa oikeasti tapahtuu jotain... Siksi Hobitti onkin minulle varsin ihana kirja, sillä siinä tapahtuu koko ajan jotain! Minä kaipaan meteliä ja melskettä, kun luen.


Oli oikein mukava tutustua Bilbon maailmaan, kun siitä oli jo TSH:jen kautta saanut kuulla yhtä sun toista. Nytpä tiedän, miten Bilbo sai Sormuksen sormeensa ja mistä ne pari kullalla ja hopealla lastattua arkkua ovat peräisin, samoin kuin Piikki-miekka sekä kääpiöiden upea sotisopa! Kääpiöt olivat hauskaa matkaseuraa, ja Gandalfista olen pitänyt aina. Lisäksi teoksessa oli paljon Tolkienille tuttuja sävyjä, kuten hobittien ja kääpiöiden suuri rakkaus ruokaan, erilaisia lauluja monelta eri rodulta ja Rivendellin rauhoittava kauneus, jotka saivat minut nauttimaan kirjasta todella paljon.


Teoksessa oli useita taistelukohtauksia, mutta minua miellytti se, ettei niitä kaikkia kuvailtu kauhean tarkasti saatikka sitten että Bilbo olisi ollut niissä kaikissa keskipisteenä. Pidin päähenkilöstä hyvin paljon, varsin sympaattinen ja hyväluontoinen pikku hobitti, jolla oli pienen otuksen mietteet ja huolet. Erityisesti rauhaarakastavuus tuli hahmosta hyvin selville.


Elokuvaversioon on ilmeisesti otettu muualtakin vaikutteita kuin Hobitista ja oli mukava saada lukea se oikea tarina läpi. Odotan jo mielenkiinnolla, mitä kaksi seuraavaa Hobitti-elokuvaa tuovat tullessaan. Ehkä tämä potkaisisi minut taas Kahden torninkin pariin.