Tietoja minusta

Oma kuva
Todellisuuspakoisuus onnistuu loistavasti hyvien kirjojen sivuilla.

maanantai 20. helmikuuta 2012

Haasteita

Hei!

Päätin lopulta olla rohkea ja keräillä vähän lukuhaasteita osakseni. Tammikuussa otin osaa jo Kolme kovaa kotimaista -haasteeseen, mutta nyt mukana on myös Kirjavan kammarin Suomenruotsalaiset-haaste, Ainon Merten äärillä -haaste sekä Sonjan lukuhetkien Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahti -haaste. Teen haasteille oman sivun, jotta niiden päivittäminen sujuu helpommin.

Kirja-arvostelujakin on tulossa. Sain Vadelmavenepakolaisen luettua, samoin erään suomalaisen novellikokoelman nimeltä Lumen saartama kahvila. Ylioppilaskirjoituksiin luku vie vain suuren viillon päivätoiminnasta, mutta eiköhän bloggaamaankin jossain vaiheessa kerkeä.

Tänään oli ihana aurinkoinen kevätpäivä, taivas oli kirkkaansininen. Vaikkei vielä maaliskuu olekaan, minulle kevät ainakin alkaa jo helmikuussa! Siispä hyvää kevättä kaikille.

Ei kommentteja :