Tietoja minusta

Oma valokuva
Todellisuuspakoisuus onnistuu loistavasti hyvien kirjojen sivuilla.

sunnuntai 30. tammikuuta 2011

John Ajvide Lindqvist - Ystävät hämärän jälkeen

Nimi: Ystävät hämärän jälkeen
Alkuperäinen nimi: Låt den rätte komma in
Kirjailija: ruotsalainen John Ajvide Lindqvist
Julkaisuvuosi: 2004, suomeksi 2008
Luettu: tammikuu 2011
Sivumäärä: 607
Avainsanoja: maaginen realismi, vampyyrit, pedofilia, verellä mässäily, kuolema, kauhukirjallisuus
Kirja minulle: Kyselin Livejournalin Bookish-yhteisöstä suosituksia kauhukirjoille ja tällaista ehdotettiin. Lainasin kirjastosta.

Juoni: Oskar on 12-vuotias koulukiusattu poika, joka on erityisen kiinnostunut murhatapauksista. Kun Blackebergin lähimetsästä löydetään kuiviinvuodatettu ruumis, Tukholman rauhallisen lähiön tapahtumat muuttuvat radikaalisti. Huhutaan rituaalimurhaajasta, ihmisiä katoaa ja uusia veritekoja ilmenee. Samaan aikaan Oskar tapaa naapurintytön Elin, joka ei ole aivan tavallinen: Eli haisee oudolta, kulkee rähjäisissä vaatteissa ja näyttäytyy pihapiirissä vain iltaisin. Kerronta saa sävyä usean eri henkilön näkökulmasta.


Tämä kirja oli pitkään luettavana, koska ehdin lukea välissä kaksi muuta kirjaa ja kolmattakin puoliväliin. Voinee siis sanoa, ettei kirjasta löytynyt sellaista koko juonen kannattelevaa koukkua, joka olisi saanut minut ahmimaan teoksen mahdollisimman nopeasti. Harmi sinänsä, koska tässä oli  myös hyvää ainesta. Huono puoli taas se, että hyvä kiinnostava aines rajoittui vain joihinkin osiin kirjaa, kun taas välillä teksti tuntui tyhjänpäiväiseltä ja liian moniulotteiselta. Tämän vaikutelman loivat useat eri henkilöhahmot, joiden näkökulmista tarinaa kerrottiin. En jaksa edes laskea, kuinka monta heitä oli, mikä on jo yksinään huolestuttavaa.

Kirjan päähahmo oli kuitenkin Oskar, vaikka välillä meni monta kymmentä sivuja, ettei poikaa näkynyt eikä kuulunut, kun tarinaa vietiin muilla hahmoilla eteenpäin. Oskar on sympatiaa keräävä aika säälittävä alakoululainen, joka haaveilee kiusaajiensa rankaisemisesta ja tykkää veitsileikeistä. Hän alistuu toistuvasti kiusaajiensa tahtoon ja kirjassa kuvataankin paljon pojan kehityskaarta, kun tämä tapaa uuden ystävänsä Elin. Eli auttaa Oskaria saamaan itseluottamusta nousta poikia vastaan ja onnistuukin siinä jossain määrin. Poika oli uskottava hahmo, kuvasi omaa ikäänsä realistisesti, vaikken jäärin pitänytkään siitä, että tämä varasteli kaupasta milloin mitäkin. Tosin se antoi toki lisää terävyyttä siihen, että Oskar halusi olla jotain, kun koulussa hän oli pelkkä mitättömyys. Pidin myös paljon hänen ja hänen äitinsä suhteesta, joka oli lämmin ja huolehtivainen, kun vietettiin yhdessä tavallisia koti-iltoja ja katsottiin tv:stä jotain tiettyä sarjaa, mutta antoi toisaalta myös pilkahduksia tavallisesta arjesta, kun Oskaria ärsytti äidin turha hössötys ja tylsät utelut. Kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen ja toimiva hahmo.

Muina näkökulmina toimivat muun muassa murhaaja, Oskarin vanhempi naapurinkaveri Tommy, joka pihistää kaikkialta ja välittää vähän kaikkea sekä naapuruston juoppojengin jäsenet. Kaikilla on oma osansa tarinassa, mutta ei ole kovin yllättävää, kuinka kirjailija vetää heidät hitaasti yhteen. Tarina on kuitenkin loppujen lopuksi ihan toimiva ja viimeinen kolmannes tekstistä menee mielenkiinnolla läpi, kun vyyhti kiristyy ja saavutetaan loppuhuipennusta.

Lähdin lukemaan tätä kirjaa kirjayhteisön suosituksesta, jossa tosiaan kyselin ehdotuksia hyville kauhukirjoille. Tämän kirjan luvattiin tarjoavan selkäpiitä karmiaa kauhua, joka oikeasti ällöttää ja saa niskakarvat pystyyn. No, minuun suurieleiset ja pikkutarkat verikohtaukset sekä muut kauhujutut eivät tepsineet - ehkä olen vain liian paatunut kirjallisuudelle. Eikä tämä kyllä aiheuttanut mitään pelokkaita ajatuksiakaan, mutta en ole kyllä helposti säikähtävä ihminen. Ehkä tätä ei kuitenkaan niille kaikista herkimmille tarvitse suositella.

"Pääsköön päivä sisälle ja ulos elämä."
Sydän ja sen alapuolella:
"Nähdään illalla. Eli."

tiistai 25. tammikuuta 2011

Charmian Hussey - Salaisuuksien laakso


Nimi: Salaisuuksien laakso
Alkuperäinen nimi: The Valley of Secrets
Kirjailija: brittiläinen Charmian Hussey
Julkaisuvuosi: 2003, suomeksi 2005
Luettu: tammikuu 2011
Sivumäärä: 374
Avainsanoja: lastenkirjallisuus, fantasia, matkakertomus, päiväkirjat, eläimet ja luonto, intiaanikulttuuri
Kirja minulle: Kaverin suosittelemana lainasin häneltä kirjan fantasiapohjaan viehättyneenä.

Juoni: Stephen on 18-vuotias nuori mies, jonka taival koulutiellä on viimein lopussa ja tulevasuus vaikuttaa suurelta kysymysmerkiltä. Hän saa kuitenkin tuntemattomalta asianajajalta kirjeen, jossa pyydetään häntä noutamaan isoisänsä hänelle jättämä testamentti. Niin Stephen päätyy Lansburyn kartanoon, salaisuuksien täyttämään laaksoon, jota paikalliset kammoavat ja jossa kuuluu kummallisia ääniä ja tuntuu, kuin joku tai jokin tarkkailisi jokaista liikettä.


Salaisuuksien laakso on ehdottomasti lapsille suunnattu satukirja ja taisin olla vähän liian vanha tälle teokselle. Luin tämän kuitenkin loppuun enkä pakosta: kirja herätti tietyn asteista mielenkiintoa loppuratkaisua kohtaan, koska tapahtumat etenivät kovin hitaasti ja koko ajan annettiin lisää vinkkejä tulevaa kohden. Kaverini tarjosi minulle tätä kirjaa luettavaksi ja kertoi pitäneensä siitä kovasti nuorempana. Uskonkin, että kirja antaa enemmän nuorelle lukijalle, koska kieli, juoni ja hahmot ovat hyvin yksinkertaisia, pintapuolisia ja helposti seurattavissa. Suosittelisin kirjaa ehdottomasti lapsille iltalukemiseksi, koska luvut ovat lyhyitä ja sopivat hyvin pieninä paloina luettavaksi ja jännityksen nostattajiksi.

Stephen on aikuisuuden kynnyksellä oleva nuori mies, joka on asunut koko ikänsä lastenkodissa. Hän ei kuitenkaan anna kovin kasvanutta vaikutelmaa itsestään, vaikka lähteekin rohkeasti toimittamaan omia asioitaan ja on kykeneväinen suunnittelemaan tulevaa. Poika herkistelee kirjan mittaan useampaan otteeseen ja kokee minusta miehille epätavallisen herkkää sympatiaa milloin millekin luontokappaleelle. Hän on myös kovin perso kaikille mukavuuksille, mutta toisaalta taas oppii kauhean helposti uusia vieraita asioita asuessaan suuressa kartanossa. Vähän turhan täydellinen hahmo, niin sanoakseni. Ja kovin naiivi ja hyväuskoinen, ylitsepursuavan optimisti.

Juoni on yksinkertainen ja helppolukuinen, mutta sitä ei ole helppo jättää kesken, koska kirjailija antaa hanakasti vihjeitä tulevasta. Olin erityisen kiinnostunut salaperäisistä eläimistä, jotka ääntelivät kummasti ja tekivät kaiken maaliman outoja juttuja, joihin tavalliset eläimet eivät pystyisi. Tästä fantasia-piirteestä pidin kovasti ja luin kirjan lähinnä loppuun saadakseni tietää, mikä näiden eläinten rooli ja merkitys olisi.

Hän vilkuili olkansa yli ja mietti, minkä kumman otuksen oli nähnyt. Oli se sitten mikä eläin tahansa, se oli ollut aika iso, ainakin puolimetrinen. Saukkokaan se ei voinut olla, sillä saukot pitivät kirkkaasta, virtaavasta vedestä, ja niiden ääntely oli viheltävää. Vastenmielinen kurlutus ei voinut tulla saukon kuonosta.

Kirjassa seurataan Stephenin isosedän vanhoja päiväkirjoja, joiden tekstiä oli mukava lukea. En järin pitänyt Stephenin välikommenteista merkintöjen välissä, koska ne olivat usein aivan turhia ja merkityksettömiä. Sanahelinää lapsille, kuten:

Tämä oli yllätys Stephenille. Hän oli aina luullut että metsä oli niin vehmas paikka ja täynnä hedelmäpuita, että omavaraisuus olisi helppoa. Ilmeisesti hän oli erehtynyt.

Ihan hyvä kirja, kannattaa lukea, jos pitää uusista eläinlajeista ja matkakertomuksista.

maanantai 24. tammikuuta 2011

Mauri Kunnas - Seitsemän koiraveljestä


Nimi: Seitsemän koiraveljestä
Kirjailija: Mauri Kunnas
Julkaisuvuosi:
Luettu: tammikuu 2011
Sivumäärä: 93
Avainsanoja: mukaelma, lastenkirjallisuus, inhimilliset eläimet, kansanperinne, huumori
Kirja minulle: Kaverin kirjahyllystä

Juoni: Lapsille suunnattu mukaelma Aleksis Kiven teoksesta Seitsemän veljestä. Kertoo Jukolan talon seitsemästä koiraveljeksestä ja heidän elämänsä kehittymisestä rämäpäistä nuorista miehistä vakiintuneiksi aviopuolisoiksi lapsille sopivaan tapaan.


Vietin mukavaa perjantai-iltaa kaverin luona tyttöystävän kanssa ja sain rentoutua parin tunnin ajaksi, kun tyttöystävä luki tämän kirjan ääneen.

En ole vielä lukenut alkuperäisteosta itse, vaikka se on toki tullut koulutunneilla esiin useampaankin otteeseen. Kirja löytyy kirjahyllystäni ja odottaa siellä oikeaa hetkeä. Tämä lapsille suunnattu kirja oli kuitenkin erittäin mukava kurkistus kirjan juoneen ja tapahtumiin eikä sitä voisi sanoa pelkästään lasten kirjaksi.

Seitsemän koiraveljestä on alkuperäisteosta lukemattoman näkökulmasta onnistunut lyhennelmä kansallisromaanistamme. Siinä tuli esiin Aleksis Kiven suorasukaisuus sekä humoristisuus ja ilmeni myös, miksi kirjaa paheksuttiin aikoinaan niin kovasti. Suomalaiset todella ovat viinakansaa ja mielenkiintoni alkuperäisteosta kohtaan kasvoi suuresti tämän lukukokemuksen (tai kuuntelu-) myötä (vaikkakin olen kuullut, että kirja on tappotylsää luettavaa). Rellestäminen ja huonot tavat saivat kyllä miettimään, että onko tällaista sopivaa lukea lapsille, mutta myyntiluvuista ja useista painoksista (vuonna 2010 otettiin 12. painos) päätellen kirja on ollut myös lapsiperheiden suosiossa.

Kirjan henkilöt jäivät minulle vähän etäisiksi, mutta tarinaa oli silti mukava kuunnella. Erityisesti mieleen painuivat veljesten vaikeudet lukemaan oppimisessa (ahkera pikku-Eero kyllä nousi suosikikseni) sekä ensimmäinen Venlan kosintaretki, joka suoritettiin ylitsevuotavalla itsevarmuudella ja joka päättyi kovin nolosti. Olin myös aika pöyristynyt kuullessani, kuinka veljekset seisoivat Impivaarassa kallion päällä kokonaisen päivän ennen kuin ampuivat kaikki härät päästäkseen pinteestä. Kaikkea sitä ihminen keksiikin.

Kirjan kuvituksesta täytyy kyllä antaa vielä erikseen kiitosta. Lasten kirjoille tyypilliseen tapaan kuvamateriaalia oli enemmän kuin tekstiä ja niitä oli kyllä mukava silmäillä kuuntelun ohella. Lukijamme esitteli parhaat kuvat ja erityisesti mieleen jäi kuva koiraveljeksistä seisomassa Impivaaran kalliolla härkiä paossa.

Kaiken kaikkiaan mukavaa kevyttä viihdettä rattoisaan illanviettoon, vaikka tuntuu, että asiaa olisi voinut tiivistää vielä enemmän. En usko, että moni lapsi jaksaa istua monta tuntia paikallaan kuuntelemassa.

Jaana Kapari-Jatta - Pollomuhku ja Posityyhtynen


Nimi: Pollomuhku ja Posityyhtynen
Kirjailija: Jaana Kapari-Jatta
Julkaisuvuosi: 20
Luettu: tammikuu 2011
Sivumäärä: 164
Avainsanoja: suomentaminen, Harry Potter, tietokirja
Kirja minulle: tyttöystävältä lainassa

Juoni: Kapari vastaa kirjassaan useisiin Harry Pottereista esitettyihin kysymyksiin ja valottaa kirjojen käännösprosessia.


Olen suuri Harry Potter -fani ja olen tämänkin kirjan tainnut joskus ennenkin lukea. Lainasin tämän nyt kuitenkin tyttöystävältä uudelleen luettavaksi ja teksti sujahti silmien ohi ihan hetkessä. Olen todella tyytyväinen, että luin uudemman kerran, koska veresti muistoja todella hyvin.

Kapari oli avannut todella hyvin Pottereiden käännösprosessia lukijalle. Pidin erityisesti kohdista, joissa hän selosti, kuinka oli pyöritellyt jotain käännössanaa mielessään ja lopulta löytänyt sopivan muodon. Hyvin mieleen jäi muun muassa Tylypahka-sanan synty. Myöskin kirjojen pitkäjänteinen käännöstyö oli todella ihailtavaa luettavaa: kuinka kirjat tuntuvat jo aivan omilta monen kuukauden syynäyksen jälkeen. Ei uskoisi, että kirjojen kääntäminen on todella noin rankkaa.

Tämä kirja on ehdottomasti must-read ihmisille, jotka ovat kiinnostuneet kääntämisestä ja ovat kasvaneet Pottereiden kanssa.